![]() |
| Ruuttanäyttämön pienoisnäytelmä "Lääkärin vastaanotolla" |
Ydin-Hämeen aluetoimikunnan tervehdyksen tuonut Jouni Lehtonen ylevöitti tunnelmaa lainaamalla Eino Leinoa. Ohjelmallista iltamusiikkia tarjosivat Arja Näsi ja Sakari Silpola Juttilan kylältä. Kyläkaava-arkkitehti Satu Huuhka puolestaan esitteli Tuulosta tilastojen valossa. "Tyypillisen tuuloslaisen" etsiminen päättyi siihen, ettei iltamissa ollut paikalla yhtään tyypillisen tuuloslaisen tunnusmerkit täyttänyttä henkilöä.
![]() |
| Kirsti Häppölä ja komea Tuukkalan emännänpuku |
Tarinaa Tuuloksesta, jo viikinkiajoilta, kertoi Tuulos-Seuran entinen puheenjohtaja Kirsti Häppölä, joka oli pukeutunut kotiseutua kunnioittaen erittäin hienoon Tuukkalan emännänpukuun. Iltamat mainiosti juontanut Vesa Kaloinen nauratti yleisöä kehottamalla herroja hakemaan villaiseen vallasnaisen pukuun sonnustautunutta Häppölää jenkkaan ja polkkaan.
Iltamaperinteen uutta nousua todistaa se, että Tuuloksen Pirtissä oli tupa täynnä ja siellä varmistettiin jo seuraavat iltamat. Iltamaviestikapula nimittäin siirtyi Lammille, jossa iltamia vietetään sitten ensi vuonna.
Komeasti kajahtaneen Hämäläisten laulun jälkeen sali raivattiin tanssia varten ja hyvässä järjestyksessä muodostettiin myös jono puffettiin, jonka hoitamisesta vastasivat Lions Club Hämeenlinnan Liinut. Väliajan jälkeen iltamaväkeä tanssitti Kohisevat Voxit. Bloggaaja lähti sivistävän ohjelmaosuuden jälkeen kotiin, muttei yhtään epäile, etteikö tanssi jatkunut reilusti yliajalle.


0 kommenttia:
Lähetä kommentti